lauantai 11. syyskuuta 2010

Taidehistoriaa ja perinnemaisemia!

Tervehdys!

Nyt päästäänkin jo sitten tähän viikkoon, joka on pitänyt sisällään muun muassa kaskipuiden työstöä, tutustumista naapuruston taidehistoriaan, sekä perehtymistä perinnemaiseman vaalimiseen. Lihakset ovat saaneet kyytiä viikatteiden ja haravoiden tahdissa, ja vähän tanssimeiningeissäkin! Flunssaakin meillä on hiukan porukalla podettu, mutta hyvillä ja lämpimillä mielin kohti syksyä mennään!


Onkin taas ollut mukavaa olla Päivölässä, onhan se kodiksi jo muodostunut.. Ja mikä parasta..Aamupalankin saa vielä pihalta! Olenkin viime tinkaan vielä keräillyt vihreitä talven varalle. Kaikkihan on hyödynnettävä ;)



Tässä vihreät terveiset.. nokkosia ja nokkosen siemeniä, joita keräilin viime viikonloppuna torpaltamme, Teuron kylältä :) Matkaan tarttui myös mustaherukan lehtiä, siankärsämöä, vuohenputkea ja saksankirveliä! Ja löytyihän sieltä vielä vähän vadelmaakin.. Mmm ;)
Aarteet kuivamassa..


Omenoita ovat myös puut pullollaan, joten niitä pitäisi urakalla keräillä! Tässä jo ensimmäinen satsi kuivumassa..


Mmm.. sesonkiherkkua omatekemän tahinin kera!


Sitten taas asiaan!

Alkuviikosta kävimme hieman työstämässä puita hyötykäyttöön kaskenkaatopaikalta. Vesurein ja kirvein hakkasimme oksat pois, jonka jälkeen petkelöimme puut. Osa teki myös kuusen oksasta ilmapuntareita, joita olemmekin hyvin saaneet myytyä :)



Kävimme myös aivan Päivölän vieressä sijaitsevassa Visavuoressa, joka tunnetaan kuuluisan kuvanveistäjä Emil Wikströmin kotipaikkana.

Tässä lisää Visavuoresta..

Emil Wikströmin asuinrakennus..Vieressä näkymä tuolta terassilta katsottuna..


Emilin itsensä istuttamat mahtavat tammet..


Sisäänkäynti taloon.. sekä Emilin muotokuvamaalaus..


Upeita lamppuja..


Ja huonekaluja..






Hieno päreseinä, josta erottuvat swastika sekä sydänkuviointi (pahoittelen hiukan suttuista kuvanlaatua)


Keittiötarvikkeita sekä hiirenloukku..


Hulvaton puhelin :D


Emil Wikströmin jugendtyylinen ateljee..




..Joka kätki sisälleen muun muassa nämä hienot veistokset!






Mieleeni ja sydämeeni jäi erityisesti kuitenkin tämä Väinämöistä kuvaava ihastuttava patsas!

Rakennuksessa oli myös erikoinen tähtitorni parvekkeineen..


Kuvassa olevista kirjoista on Kalevala muodostettu!



Kari-paviljonki, jossa Emil Wikströmin tyttärenpojan, pilapiirtäjä Kari Suomalaisen töitä..


Visavuoresta avautuvat upeat maisemat Vanajavedelle..



Pitipä vielä paluumatkalla kuvata nämäkin hauskuudet naapurustosta :D




Loppuviikolla tutustuimme perinnemaisema-asioihin Tuomarlassa, kärjenniemen kylässä lähellä Valkeakoskea..Meille koitettiin muun muassa selventää, miksi perinnemaisemien ylläpitäminen on tärkeää. Esimerkiksi osa kasvilajeista kuolee sukupuuttoon, jos helposti leviävät kasvit vievät niidenkin kasvualueet. Kitkemällä, köyhdyttämällä, ja muokkaamalla maaperää voimme siis koittaa säilyttää näitä katoavia lajeja. Ennen saman asian ovat ajaneet mammutit, ja sittemmin muut metsälaiduntajat. Saimmekin paljon pohdintaa aiheesta, sillä mieleeni heräsi ainakin kysymys: Onko evoluution kulkuun ja sen puuttumiseen kajoaminen ihmisvoimin? Joka tapauksessa metsälaidunnus olisi mielestäni ainakin paras vaihtoehto karjalle!


Heimo Tuomarla sekä Kaija Helle luennoivat meille perinnebiotoopeista..Kaija esitteli meille myös kasvikokoelmiaan..


Katsastimme erilaisia kasveja ja puita myös ulkona..


Toisena päivänä Kaija opetti meille viikatteen käyttöä..Jonka jälkeen pääsimme itsekin niittämään ja haravoimaan perinnemaisema-aluetta..Työ oli erittäin fyysistä ja rankkaa!



Tässä vielä herkullisia orapihlajanmarjoja sekä apilasalaattia :)!



Lopuksi arvoitus: Mitä kuvassa onkaan? :)


Parasta viikonloppua! Muistetaanhan tankata nyt vitamiineja ja muita ravinteita niillä luonnonantimilla ja nauttia myös pimenevistä illoista! ;)

5 kommenttia:

  1. Vastaus arvoitukseen: Ihminen. -_^

    VastaaPoista
  2. En kyl millään keksi mitä tommosella tekis. Tuli mieleen joku kekseliäs kidutuslaite mutta tuskin sentään :D

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia!!
    Hei tuosta tahinista, miten sen saisi tehtyä itse tehosekoittimella? Olen yrittäny tehdä mutta ei ota onnistuakseen, ei siitä tahnaa kyllä tule... :)

    VastaaPoista
  4. Hihhei! täältähän löytyi aarteita, kaikenlaista mielenkiintoista tulen toistekkin tutkimaan. Iloista ja värikästä syssyä sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanista palautteista :)! Viimeisessä kuvassa oleva esine on siis lehmän päitset :D!

    Sannita: Varmaan riippuu nesteen määrästä. Tuleeko liian litkua? Vai eikö siemenet mene rikki? :)

    Ite blendaan yleensä siemenet runsaan öljymäärän kera. Itsellänikin saattaa jäädä jonkin verran kokonaisia siemeniä joskus. Ainakin seesaminsiemenet tuntuvat välillä murkskautuvan huonosti. Öljyn lisäkis laitan joukkoon usein hieman vettä. ja mausteiksi ainakin suolaa ja hunajaa ;)

    VastaaPoista