Ajatusten aikaa, rakkautta, läsnäoloa!

Pimeät illat sen kuin aikaistuvat, kylmyys ja karu paljaus vallitsee ulkona, mutta sydämessä lämmittää :)! Nyt on aika taas jakaa ajatuksia! Parisen viikkoa on päässäni mennyt edestakaisin kaikenlaisia ajatuksia, erilaisia prosesseja. Siellä on herännyt uusia ajatuksia, kuin myös vanhoja tuttuja asioita, jotka ovat saaneet lisämerkityksiä. Nämä viikot ovatkin todella olleet ajatusten aikaa! Ja olen niistä hyvin kiitollinen!

Viime viikko oli erittäin mielenkiintoinen, sillä saimme pariksi päiväksi vieraaksemme parantajat, Juha "Korppi" Jaakkolan sekä Irene Karlstedtin, jotka tulivat puhumaan meille erittäin tärkeistä asioista! Asioista ja viisauksia, joita ihmiset ovat helposti unohtaneet. Varaankin nyt siis koko postaukseni pelkästään tälle aihealueelle.. (Kiitos Korpille ja Irenelle. Olitte mahtavia. Teidänlaisianne ihmisiä kaivataan tässä maailmassa :) !! )

Lähdetään liikkeelle vaikka mielestäni tärkeimmistä: rakastaminen ja läsnäolo, hetkessä eläminen. Sillä yksinkertaista se ei todellakaan ole. Jos mietitään tätä meidän nyky-yhteiskuntaa, niin olemme todellakin hyvin kaukana näistä käsitteistä. Nykymaailmaa kun pyörittää itsekeskeisyys, kilpailuhenkisyys, suorittaminen, stressi jne. Koitahan siinä sitten olla läsnä, rakastaa ja välittää aidosti (etenkin itseäsi). Siinä onkin poisoppimista. Usein on vielä hankalampi myöntää itselleen, että näin asiat ovat. Mutta aina voimme oppia, ja poisoppia, kunhan vain avaamme itseämme, sydäntämme :) Jokainen toki menemme prosessejamme omia aikojamme, mutta aina on hyvä pysähtyä joskus miettimään.

Voidaan tarkastella tätä tilannetta myös ns. "krypta"-ilmiön kautta (käsite, jota Korppi käytti). "Krypta" on tavallaan sellainen sukupolvien/pitkien aikojen takaa mukana kulkeutunut vamma/trauma, joka aina vain välittyy sukupolvelta toiselle. Meillä suomalaisilla se on valitettavasti juurikin tuo tietynlainen kylmyys/rakkaudettomuus. Tähän on vaikuttanut monet asiat, kuten esimerkiksi se, että ennen asioista ei olla puhuttu avoimesti. Tietynlainen kylmyys, jäykkyys ja pelko on vain siirtynyt sukupolvelta toiselle. Se siirtyy aina vanhemmalta lapselleen. Tokihan vanhempi lastaan rakastaa, mutta usein valitettavasti siirtää myös omat vaivansa ja traumansa jälkipolvilleen. Lapsi ei saa tarpeeksi hellyyttä, kosketusta, tai yhdessävietettyä aikaa niin että vanhempi olisi aidosti läsnä tai tasapainossa. Näin tämä sama kaava tulee toistumaan aina uudelleen. Voi kuulostaa aika julmalta, mutta näinhän se on. Meidän on se myönnettävä. Ja kun sen myönnämme, ja siitä puhumme, voimme alkaa parantelemaan itseämme, poistamaan tuota "rakkaudettomuuden vammaa" :) Voin tosiaan tässä myöntää, että itselleni nämä ovat ainakin työn alla olevia asioita.

Yksi rakkaudettomuuden vammani ilmenee esimerkiksi koskettamisen vaikeutena. Joillekin se on todella helppoa ja luontevaa, mutta itselleni se on ollut usein jokseenkin "jäykkää". Ehkä juuri siksi, että kokemuspohjaa ei ole tullut tarpeeksi lapsuudessa ja nuoruudessa. Kyse ei ole siitä, etteikö haluaisi välittämistään "välittää", vaan enemmänkin siitä, ettei se vaan ilmene, koska sitä ei ole ilmennetty. Siksi esimerkiksi halaaminenkin saattaa tuntua jopa ahdistavalta, koska siihen vain ei olla totuttu! Sellainen kosketus, jossa molemmat osapuolet ovat aidosti läsnä, elävät siinä hetkessä, on kuitenkin hyvin terveellistä meille kaikille :)! Se auttaa parantamaan näitä sielumme vammoja! Eli harjoittelua vaan :) Meillä olikin eräänä iltapäivänä hyvä harjoitus, kun opettelimme läsnäolemista ja rakastamista, sekä koskettamista hieromisen kautta. Hierontaharjoituksia olisikin hyvä kaikkien tehdä kavereilleen! Eikä tarvitse osata mitään tekniikoita, vaan yksinkertaisesti vain opetella olemaan läsnä :) Tämä läsnäolemisen taito juurikin valitettavasti puuttuu usein myös hoitoaloilla, vaikka tekniikat olisivatkin hallussa.

Niin, ajattelin vielä ottaa esille hieman aihetta "sisäinen minä", joka on myös haastava juttu! Omana itsenä ei ole helppoa olla, kun astuu ihmisten ilmoille. Sitä huomaa aina vetävänsä jonkinlaisen suojakilven päälleen.. juuri siksi, koska pelkää tulevansa avoimena satutetuksi. Sitä joutuu ottamaan vastaan sen ryöpyn, mitä ulkopuolelta satelee. Sitten käy niin, että tapahtuu taas "suorittaminen", kun joutuu vetämään jonkinlaista roolia, tai hautaamaan ajatuksensa. Varmasti tuttua aika monelle. Esille tulee myös hylätyksi tulemisen pelko, koska ajattelemme, että emme enää kelpaa sellaisina kuin olemme. Ottaako siis iskut vastaan, vai jättääkö asiat vellomaan?Kannattaa ainakin harjoitella ottamaan niitä iskuja vastaan. Se on rohkeutta. Muistammehan että muutokset lähtevät itsestämme, toisia emme voi muuttaa. Eli toisia syyttävät sormet pois pelistä! Jokainen läpikäymme prosessiamme omalla ajallamme :) Luottakaamme sisimpäämme ja olkaamme vahvoja. Ei ole helppoa, mutta mahdollista yhtä kaikki!

Nyt toivotan parasta viikonloppua kaikille! Ollaan ja nautitaan!