lauantai 4. joulukuuta 2010

Raakaherkkuja!









Kaipaan niin ihania herkkujani, joita tein vuoden päivät ennen Päivölään menoa! Nyt ei ole ollut valitettavasti enää aikaa/rahaa panostaa ravintopuoleen niin tarkasti, joka on toden teolla vaikittanut koko hyvinvointiini, niin kuin edellisessä tekstissäni jo vuodatin.



Nyt olisikin taas aika jakaa muutama ihana juttu, joita innostuin laittamaan ja maistelemaan viime viikolla!



Granaattiomenatuoremehu


Halkaise granaattiomena, irroita kaikki siemenet puolikkaista, ja jauha ne blenderissä.

Siivilöi mehu lasiin ja nautiskele :)

Tämä antioksidanttipommi sopii hyvin päivän starttaajaksi!




Ituja ja omppua


Sekoita idätettyjä linssejä tai papuja omenapalojen kanssa kulhossa

Lisää kanelia oman maun mukaan ja sekoita

Makeuta hunajalla :)

Toimii hyvänä välipalana!


Avokadokeitto


- 1 avokado
- noin 2 dl vettä
- mausteiksi esim chiliä, valkosipulia, mustapippuria ja meri-/vuorisuolaa
-ripaus sitruunamehua (jos tykkää, ei niin välttämätön :) )

Sekoita kaikki keskenään blenderissä ja kaada kulhoon. Laita päälle esimerkiksi silputtua punasipulia/sipulia, tomaattia sekä ituja!

keitto on hyvin täyttävä ja ravinnerikas lounasvaihtoehto! Kuten tämä seuraavakin :)



Tagliatinni peston kera


-veistä kesäkurpitsasta ja porkkanasta kuorimaveitsellä suikaleita
-lisää itsetehtyä pestoa ja kääntele niin, että pesto leviää tasaisesti
-koristele minitomaateilla ja kalamata-oliiveilla




pesto:

-desi pinjansiemeniä
-desi oliiviöljyä
-ruukku tuoretta basilikaa
- 2 tl merisuolaa
-sitruunamehua ja/tai valkosipulia maun mukaan

Hienonna pinjansiemenet blenderissä

Lisää oliiviöljyä sykäyksittäin ja kaavi reunoille lennellyt massa takaisin joukkoon

Lisää basilikanlehdet ja hienonna vielä hetki

Mausta merisuolalla, sitruunamehulla ja/ tai valkosipulilla

(Pesto säilyy jääkaapissa noin viikon, tosin meillä se meni heti ;) )



Porkkanakakkua jälkkäriksi


Pohja:

4 porkkanaa
1 omena raastettuna
1/2 dl manteleita hienonnettuna
tuoreita taateleita (itellä meni ainakin 10)
1 tl kanelia
maustemitallinen muskottia
(halutessa lisäksi sitruunankuorta)

Raasta porkkanat ja puserra porkkanoista irtoava mehu siivilän läpi lusikalla painellen ja juo maukas mehu

Sekoita porkkanaraaste sekä muut pohjan ainekset, mieluiten käsin (itse käytin lopuksi myös blenderiä, sillä massasta tuli tasaisempi)

Levitä seos vadille, koko pohjalle ja laita kylmään

levitä pohjan päälle itsetehty cashewkerma juuri ennen tarjoamista ja koristele kakku esimerkiksi pähkinöillä, banaaniviipaleilla ja kookoslastuilla


Cashewkerma:
2 dl cashewpähkinöitä
1/2 dl vettä
kourallinen liotettuja manteleita
1/2-1 vaniljatanko
3 rkl esim rypsiöljyä

Hienonna cashewpähkinät blenderillä jauheeksi, lisää vettä hiljalleen

Lisää mantelit ja jatka hienontamista

Lisää vaniljatangon puolikas ja lisää öljyä hiljalleen

Maista, ja lisää tarvittaessa vaniljaa tai vettä



Olen myös nautiskellut turpeesta saunan kera, joka tulikin tarpeeseen :)
Turve imee itseensä hyvin kehosta kuona-aineita, erityisesti vähenevällä kuulla turvehoidon luulisi olevan parhaiten iskussaan, sillä elimistö syytää vähenevällä kuulla ulospäin.

Jos hommaat jostain tuvetta, varmista, että se on hyvää ja puhdasta.


Sauno mielellään ensin, jotta saat hien hyvin pintaan, levitä sitten turvetta kauttaaltaan koko kehoosi ja mene uudelleen saunaan. lauteet kannattaa peittää vanhalla lakanalla. Turve ei saisi kuivua iholle. Itse kääriydyin lakanaan, joka auttoi ihoa pysymään kosteana. Lauteille kannattaa ottaa myös mukaan juomapullo. Puoli tuntia on hyvä aika istuskella saunassa turpeet iholla. käsittelyn jälkeen olo on miellyttävän keveä ja puhdas!


Hyvää oloa ja terveyttä toivotellen,

Petra!

2 kommenttia:

  1. Tämäpäs olikin hyvä teksti. Ja tuo turveninjakuva pelkästänään erinomainen lisä! -_^

    VastaaPoista
  2. :D Siitä vaan reseptejä kokeileen. Onkos "mestari" muuten muistanut tehdä pirtelöitä? :)

    VastaaPoista