lauantai 17. joulukuuta 2011

Joulun taikaa, ja lisäaineettomasti!



















On ollut ihan nautiskella stressittömästä joulun ajasta.. Niin kuin joka vuosi! Joulukuu on mielestäni ehdottomasti yksi parhaimmista kuukausista.. Kaikki kääntyy pian taas valoon päin..Päivät alkavat pidentyä..Kaikki kaupallisen joulun kiireet ja hulabaloot voi antaa mennä vain toisesta korvasta sisään ja suoraan toisesta ulos. Sen sijaan voi hengitellä syvään taikaisaa ilmapiiriä, ja antaa oman lapsenmielisyyden päästä taas valloilleen kaikkine ihanine joulumuistoineen :)!

Ajattelin laittaa ensin hieman jouluisia herkkureseptejä esille..Tässä on hyviä vinkkejä lisäaineettomaan jouluun. Pieni joulukokkailu ja puuhailu on kaikenlisäksi mukavaa, ja nostattaa ehdottomasti joulumieltä! Ja itsetehdyt, laadukkaat luomuraaka-aineista valmistetut herkut ne maistuu aina parhailta ja on terveellisempi vaihtoehto kaupan valmispöperöille ;)


Tässä jo viime vuotiset suosikkini, raakapiparkakkupallot, jotka veivät kielen mennessään..En ole enää yhtään kaivannut tavallisia piparkakkuja näitten herkkujen jälkeen..
Sekoita tehosekoittimessa 2 dl manteleita jauhoksi, lisää ruokalusikallinen kylmäpuristettua auringonkukkaöljyä sekä 6 pienehköä tai 3 isoa taatelia ja sekoita lisää.. lisää lopuksi mausteet, eli ripaus puhdistamatonta merisuolaa (esim Urtekram), 2 tl kanelia, pari maustemitallista inkivääriä, neilikkaa ja kaardemummaa (itse käytän Sonnentorin maukkaita luomumausteita)..lopuksi lisää hunajaa noin 2 rkl tai tarvittaessa enemmän tai maun mukaan, niin että seoksesta tulee hieman "tahmaista". Tarkasta vielä, että massa on hyvin sekoittunut tehosekoittimessa.. sen jälkeen kaavi massa alustalle, pyörittele sieviksi palloiksi, ja laita kylmään tai nauti heti!

Raakapiparkakkujen kanssa sopii hyvin itsetehty glögi, joka on taatusti maukkaampaa ja terveellisempää kuin kaupan lisäaine+sokeriglögit..

Glögin pohjana voi käyttää esimerkiksi sokeritonta itsetehtyä mustaherukkamehua, josta saa samalla hyvät vitamiinilisät..Kaupoissakin voi olla terveellisiä mehupohjia tarjolla. Mehu kiehautetaan levyllä mausteiden, esimerkiksi kanelin, inkiväärin, kaardemumman, neilikan ja pomeranssinkuoren kera.. mausteita voi toki käyttää vaihdellen ja oman maun mukaan.. Glögi on entistäkin ihanampaa, kun laitat mukin pohjalle vähän mantelia ja rusinaa!


Tässä maailman paras ja helpoin luumuhillo/marmelaadi! Liota haluamasi määrä kuivattuja luumuja 4-10 tuntia, tai vaikkapa yön yli kulhossa.. kaada nesteet pois (tai ota talteen muuta käyttöä varten) ja sekoita liotetut luumut tehosekoittimessa tasaiseksi tahnaksi!



Tässä vielä helppo ja "päräyttävä" sinappiresepti, joka taatusti avaa röörit ;)!
Sekoita sinappijauhetta ja vettä suhteessa 1:1 ja lisää haluamasi mausteet..Itse maustoin sinappini hunajalla (runsas pruuttaus), oliiviöljyllä (sopiva loraus), laatusuolalla, mustapippurirouheella sekä chilijauheella..Nam nam nam nam!

Ja tässä vielä vähän fiilareita joulukuulta..


Itsenäisyyspäivänä Linnainmaan kallioilta, Mannerheim-patsaan luota..Ihana luminen päivä!


Raskasta Joulua- konsertissa Nosturissa..Oli aivan mahtava meno ja bändi kaikkine laulajineen pistivät kyllä parastaan! Ihanat fiilikset ja muistot jätti, vaikken eturiiviin uskaltanut änkeekkään!


Vähän toisenlaista raskasta joulua Jyväskylän Mustassa Kynnyksessä, vanhassa asemarakennuksessa. Vaikka meno olikin hieman "räkäisempi ja röhkivämpi", oli paikalla tiivis tunnelma. Tämä "perinnejuhla" Jyväskylässä on jo kuulemma yli kymmenvuotinen, joka sai alkunsa Bar 68:ssa..

Ja tässä vielä jouluinen pallomasu :D! Viikkoja 31+6! Alle 2 kk laskettuun aikaan :)!


Parasta joulunaikaa kaikille, rakkain terveisin Solinar!

maanantai 21. marraskuuta 2011

Raakaherkuttelua & Ennustuksia Koiramäen tapaan!

Viime lauantain ravintolapäivä Helsingissä oli positiivinen yllätys! Oli kerrassaan ihanaa päästä nauttimaan erilaisia raakaherkkuja, joita löytyi ainakin kahdesta paikasta. Samalla tuli käytyä katsomassa Aleksanterinkadulla sijaitseva hauska, Koiramäen vuodenkierto-aiheinen näyttely!


SKIDISTI RAAKAA & SEITSEMÄS TAIVAS

Lauantaina noin puolilta päivin suuntasimme Hakaniemi/Kallioakselille. Huhujen mukaan täältä saisi raakaherkkuja! Ja kyllä, huhut pitivät paikkaansa :) Tarjolla oli salaatteja, erilaisia tahnoja, raaka "lihapullia", sekä lapsille hauska tee-se-itse varrasworkshop. Jälkkäriksi oli tarjolla ihania mintunvivahteisia kookospalleroita ja jouluisen makuista moussea. Niin ja pirtelöitäkin oli tietysti tarjolla! Vaikka Skidisti Raakaa- tapahtuma olikin perheen pienimille suunnattu, oli mahtavaa, että tällaista on haluttu ylipäätään järjestää. Oli ilo katsella niitä perheen pienimpiä, jotka todella nauttivat näistä terveellisistä herkuista! Raakaravinto osana elämää ei todellakaan katso ikää ;)! Se on suositeltavaa kaikille! Tässä vielä linkki tapahtuman järjestäjän Keittiökameleontti-blogiin. Sieltä löytyy kaikkia ihania reseptejä!

Erityisesti raakaravinnon parhaita puolia ovat mielestäni ihanat jälkkäriherkut. Mikä onkaan ihanampaa, kuin nautiskella raakakakkuja, -jäätelöitä, -suklaata hyvällä omalla tunnolla. Ei grammaakaan sokeria tai tyhjänpäiväistä valkoista vehnää, vaan täynnä monipuolista ja täyttävää herkkua! Tällaisista herkuista pääsi nautiskelemaan myös lauantai-iltana Seitsemäs Taivas- ravintolassa Helsingin keskustan tuntumassa. Tapahtuma oli kaiken lisäksi niin suosittu, että vapaata istumapaikkaakin sai vähän aikaa odottaa. Paikka oli valaistu tunnelmallisesti suolatuikkuineen, ja nurkassa odotti bändikamat soittoa varten. Erilaisten raakajäätelöiden, -suklaiden ja -kakkujen lisäksi tarjolla oli myös raakawrappeja. Juomapuolelta löytyi kookosvettä ja pakuriteetä :)! Tällaisia paikkoja kun saisi ihan pysyvästi johonkin, olisi mahtavaa!

KOIRAMÄEN LUMOISSA


Kävimme lauantaina myös Helsingin vanhimmassa rakennuksessa Aleksanterinkadulla katsomassa ilmaisnäyttelyn: Enteet ja ennustukset Koiramäen tapaan (esillä tammikuun loppuun asti). Hauska, lapsille suunnattu näyttely ei jättänyt meitä aikuisiakaan kylmäksi! Näyttelyssä on esillä kaikki vuodenkiertoon liittyvät suurimmat juhlat. Esineistöä näyttelyyn oli tuotu Kuralan kylämäeltä, Turusta. Kaikki perinteistä kiinnostuneet tai lapsenmieliset Helsingin keskustan humuun eksyneet, käykäähän kurkkaamassa!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Terve suu - luonnollisesti!


Ajattelinpa nostaa esille yhden tärkeän aiheen, nimittäin suun hoidon. Useimmat painivat jonkinlaisen suun alueen ongelman kanssa. Markkinoilla on tusinoittain erilaisia hammastahnoja, suuvesiä ja erilaisia hoitotuotteita. Sen lisäksi kaikki lupaavat suurin piirtein kuuta taivaalta. Suun puhtaus ei kuitenkaan ole mikään ihan yksinkertainen asia. Sama pätee koko kehon hoitoon. Suun, hampaiden ja ikenien kuntoon vaikuttavat hoitavien tuotteiden lisäksi myös ravinto ja elämäntavat. Kerronpa nyt oman tarinani:

Olen lähes koko ikäni kärsinyt jonkinlaisista suun alueen ongelmista. Muistan, kuinka jo lapsena hammaslääkärissä sateli nuhtelua hampaiden ja ikenien kuntoon liittyvistä ongelmista. "Pitäisi pestä huolellisemmin ja valita hyvä hammasharja ja -tahna!". Mielestäni huolehdin hampaideni kunnosta niin hyvin kuin mahdollista, samalla kokeillen kaikenlaisia tuotteita erilaisista tuubeista hammaslankoihin. Siitä huolimatta karies kiusasi, hampaita vihloi, hengitys löyhkäsi ja alkavat reiät olivat aina hammaslääkärissä puheenaiheena, ja milloin mitäkin. Olenkin ravannut suhteellisen säännöllisesti suuhygienistin tai hammaslääkärin vastaanotolla läpi nuoruuteni. Suosittelen kaikille lämpimästi suuhygienistille menemistä säännöllisin väliajoin, oman terveyden vuoksi, sillä suun kunto vaikuttaa koko terveyteen ja hyvinvointiin! Se ei maksa paljoa, ja samalla saa tietää, missä kunnossa oma suu todellisuudessa onkaan.

Viimeksi päädyin suuhygienistin vastaanotolle viime viikolla, raskaudenaikaisesta ientulehuksen takia (joka voi olla todella raju!). Ikeniä kutitti ja turvotti, yöunet menivät, joten sain pian ajan. Onneksi sain tulehduksen kotikonstein kuriin, kiitos ihanan Frantsilan "Luonnonkaunis" -kirjan, jota ryhdyin keskellä yötä selailemaan. Olin kuitenkin iloinen päästessäni suuhygienistille pitkästä aikaa ja turhia jonottamatta. Aikaa viime kerrasta olikin ollut jo pari vuotta. Jännityksellä odotin, että missähän kunnossa mahtaa suu ollakaan. Hetken tutkittuaan hammashoitaja totesi hampaani olevan erinomaisessa kunnossa. Ei kiillevaurioita, joskus aikanaan alkavat reiätkin olivat kuulemma itsestään parantuneet!! Hammaslääkärille ei siis ainakaan ole tarvetta. Hammaskiveäkin löytyi vain vähäsen, kun aiemmin sitä on ollut reippaasti. Siinä sitten poisteltiin hammaskiven jämiä, ja todettiin, että kyllä ne ikenetkin siitä tokenee :) Ilmeisesti raskauden aikana siis kaikki vaivat ovat mahdollisia. Olin todella iloinen saadessani kuulla, että suuni kunto oli niin hyvä! Mitä sitten on tapahtunut tämän positiivisen muutoksen aikaansaamiseksi?

Noin muutama vuotta sitten elämässäni tapahtui erilaisia muutoksia. Aloin elää paljon luonnonmukaisemmin. Vaihdoin kaiken kosmetiikan luomukosmetiikkaan. Myös hammastahnan. Hetken käytön jälkeen sain kuulla joiltain ihmisiltä, että "onpas sulla hyvät, valkoiset hampaat". Olin ihmeissäni, sillä kukaan ei koskaan ole sanonut minulle sillä tavalla. Vaikka uskonkin hammastahnan vaihdoksella olevan jotakin merkitystä, vaikutti suuni kuntoon monen monta seikkaa. En enää polttanut tupakkaa enkä juonut hampaita värjääviä juomia. Lisäksi aloin selkeästi vähentämään sokerin ja valkoisen vehnän käyttöä, jotka mädättävät koko kehoa. Hammaslääkäritkään eivät turhaa urputa sokerin käytöstä. Tilannetta ei auta se, että vaihtaa sokerilimun light-versioon. Lisäaineet ovat keholle vielä haitallisempia kuin sokeri. Lisäksi jo pelkkä hiilihappo vaikuttaa elimistöön negatiivisesti. On siis muutettava elämäntapoja, jos haluaa todellisia muutoksia aikaiseksi. Ravintomuutoksen lisäksi tietysti säännöllinen suun hoito on tarpeen.


TÄSSÄ VINKKEJÄ HYVÄÄN, LUONNOLLISEEN SUUN HOITOON:


HARJAUS
Hampaiden huolellinen harjaus aamuin illoin, mielellään pehmeällä harjalla. Aamuisin mielellään ennen aamupalaa, etenkin jos käyttää sitrushedelmiä tai muita kiillettä herkentäviä, hapokkaita tuotteita.

HAMMASTAHNA
Suosi luonnonmukaisia tahnoja. Itse suosin kotimaista Frantsilan Yrtin Raikas -Luonnon hammastahnaa, jossa on xylitolia 20% (ilmeisesti alle 20% xylitolimäärällä ei ole hyvää vaikutusta). Yrtit hoitavat ja hellivät hampaita.

HAMMASLANKAUS
Hammaslangan/lankaimen käyttö päivittäin, vaikkapa päivän päätteeksi. Itse tykkään lankaimesta, sillä se on niin helppo käyttää. Lankailu auttaa vertavuotaviin ikeniin. Aluksi lankaimen käyttö voi tuntua hankalalta ja lankauksen yhteydessä verta vuotaa herkistä ikenistä, mutta ikenet voimistuu ja verenvuoto lakkaa ajan kanssa. Sitkeys ja harjoittelu palkitaan! Hammaslankaus poistaa pahanhajuiset ruuanjämät hammasväleistä ja vähentää karieksen/hammaskiven muodostumista.

PURSKUTTELU
Olisi hyvä purskutella suu jokaisen aterian jälkeen ainakin vedellä, ja aina, kun se on mahdollista. Suuvettäkin voi tehdä helposti, jos haluaa hoitaa ikeniään ja raikastaa hengitystä. Esimerkiksi eteerisen minttuöljytipan lisääminen purskutteluveteen on hyvä tapa! Hyviä eteerisiä öljyjä suuveteen ovat myös teepuu-, mirhami- ja fenkoliöljy. Ientulehdusten estämiseksi ja suun limakalvojen avuksi toimii hyvin myös esimerksiksi ratamo, kamomilla, siankärsämö, kehäkukka, salvia, propolis ja auringonhattu yrttiteenä tai uutteena. Kesällä kannattaa pureskella tuoreita, puhtaita piharatamon lehtiä :)! Merisuolakin on hyvä purskuteltava!

IKENIEN HIERONTA
Ienalueita hierotaan päivittäin leukojen päältä ja halutessaan myös sisäpuolelta. Tämä vahvistaa ikeniä, ja parantaa hampaiden kuntoa. Kiinalaisen lääketieteen mukaan se ehkäisee myös monia ruuansulatussairauksia sekä vaikuttaa positiivisesti pernan, haiman ja mahalaukun vaivoihin.

TÄYSIPAINOINEN RAVINTO
Huolehdi, että saat tarpeeksi etenkin kalsiumia, fosforia, piitä, booria ja D-vitamiinia. Itse käytän tällä hetkellä Frantsilan nokkos-peltokorte-kalkki-puristetta, jota jopa tosiaan suositellaan myös raskaanaoleville, hoitamaan myös vatsassa kasvavan vauvan suuta ja terveyttä. Ikenistä kannattaa myös huolehtia suojaravintoaineiden (erityisesti foolihappo, C- ja E-vitamiini) riittävällä saannilla. Vältä sokeria ja happopitoisia juomia kaikissa muodoissaan! Teet palveluksen itsellesi monessa asiassa ;)!



Kannattaa piipahtaa lähimmässä luontaistuotekaupassa kyselemässä suuta hoitavista tuotteista. Itse olen aivan ihastunut Frantsilan tuotteisiin. Kaiken lisäksi ne ovat kotimaisia. Tarkoitukseni ei ole mitenkään piilomainostaa, olen ne vaan itse hyviksi todennut. Jokainen löytää varmasti itselleen sopivimmat jutut ;)! Iloa suun hoitoon!

torstai 27. lokakuuta 2011

Kuulumisia muutosten tieltä!


Heips! Tässä onkin vierähtänyt jo monta kuukautta edeltävästä postauksestani. Heh, nykyään tuntuu siltä, että raskautta voi syyttää joka asiassa, niin kuin tässäkin! Toden teolla, kehoni ja mieleni on käynyt mielettömiä prosesseja valmistautuessaan kohti uudenlaista elämää, eikä mikään tule palaamaan täysin ennalleen. Matkani äitiyteen, elämän ehkä suurimpaan ja mullistavimpaan asiaan on todella alkanut!

RASKAUSAJAN TRANSSIA

Mitä sitten olen puuhastellut nämä kaikki kuukaudet? No, ainakin ollut pääasiallisesti omissa oloissani. Voisin ehkä jopa puhua jonkinlaisesta "raskaustranssista". Olo on ollut hyvin sisäänpäin kääntynyt, tutkiskeleva, tyyni, onnellinen. Yksi lempipuuhiani on ehdottomasti ollut lukeminen. Olen fanaattisesti raahannut kirjastosta raskauteen ja äitiyteen liittyvää kirjallisuutta, eikä loppua tunnu näkyvän! Nyt olen lukenut erityisesti synnytykseen liittyvistä asioista, joista tulen kyllä varmasti myös avautumaan täällä blogissakin. Lukeminen on myös ollut mukavaa pötköttelyn ohessa, sillä kehoni on todella ollut uupunut kaikista fyysisistä ja hormonaalisista muutoksista. Lisäksi nopeasti kasvava vauva vie jo paljon tilaa, sisuskaluni alkaa olla aikamoisella mutkalla ja vatsalaukkukin täyttyy varsin nopeasti, joten syödä pitää pieniä annoksia ja vähän väliä, jottei huono olo pääse yllättämään. Nukkuminen on pätkittäistä, sillä mahan kanssa kääntyileminen on jo haastavampaa. Kohdun ja mahan kasvaessa liitoskipuineen käveleminen on ollut rasittavampaa pienine pistelyineen. Sen sijaan uiminen on tuntunut aivan ihanalta! Käyn välillä uimahallissa uimassa ja lilluttelemassa. Vesi on aina ollut minusta kiehtova ja läheinen elementti, mutta nyt raskauden aikana se on jotenkin korostunut. Ehkä koen sen lähentävän suhdettani kohdussani uiskentelevaan lapseeni. Onneksi ulkoiltuakin tulee kuitenkin päivittäin. Synkkä syksy on ollut ihanan tunnelmallinen sumuisine aamuineen ja tippuvine lehtineen. Koko luonto on vaipumassa hiljaiselon tuudittamaksi.. Olenpa ottanut itsekin lunkisti, enkä ole pakottanut itseäni tekemään yhtään mitään (olen onnekas, kun ei tarvitse raahautua töihin tai kouluun)! Olen siis suhtautunut vaivoihini ja väsymykseeni positiivisesti. Ajattelen, että minulla on oikeus tähän, onhan se luonnollinen asia :)! Eikä tarvitse edes olla raskaana kokeakseen auringon, valon ja lämmön etääntymisen, syksyn tuoman levon tarpeen itsessään. Ei tarvitse olla tehopakkaus. Sallikaa se itsellenne, välittäkää itsestänne. Meillä kaikilla on oikeus siihen!

RAVINTOMUUTOKSISTA

Myös ravintoasioissa olen joutunut kohtaamaan valtavia muutoksia. Alkuraskauden pahoinvoinnit vaikuttivat vahvasti siihen, mitä kehoni ottaa vastaan. Myös raskauden keskivaiheessa kehoni on ollut herkkä sanelemaan, mikä sopii ja mikä ei. Ennen raskautta elin tosiaan pääasiallisesti raakaravinnolla, joka tuntui sopivan mainiosti! Silloin raakaravinnon osuus oli ehkäpä noin 70%-90% vuodenajasta riippuen. Raskauden aikana jouduin toteamaan, ettei pirtelöt, siemenet, pähkinät yms pysyneet sisällä. Toisinsanottuna kaikki rasva- ja proteiinipitoinen tuli herkästi ylös ja ulos. Pahoinvoinnin helpottaessa rasva ja proteiini on alkanut maistumaan vähän paremmin, mutta huomaan edelleen ruokavalioni olevan enemmän hiilihydraattipainoitteinen. Ilmeisesti kehoni sulattaa siemeniä ja pähkinöitä, sekä hyvälaatuisia rasvojakin hitaasti. Jostain syystä myös ulkomaiset superfoodit eivät ole maistuneet entiseen malliin. En ole koskaan suhtautunut mihinkään ruokavaliooni täysin totaalisesti, joten vaihtelevampi ja joustavampi syöminen ei ole ollut mitenkään shokki. Välillä tosin tuntuu, ettei oikean ruokavalion "löytäminen" ole mikään helppo juttu. On paljon ristiriitaisia tekijöitä, sekä erilaisia ajattelutapoja, kuten valitakko esimerkiksi tuoreista tuorein lähiruoka vai ulkomailta roudattu superruoka? Mitkä asiat sopivat evoluuttisesti ajateltuna kehollemme (kauan olemme käyttäneet maitotuotteita? Entä viljaa?)? Miten pärjätä monipuolisesti vegaanina suomalaisella ruualla? Entä raakaravinto ja kylmä Suomen talvi? Kuinka ravintorikas maaperä? Entäpä sitten ravinteiden imeytyminen raakana vai kypsänä? Ostaakko kotimaista ei-luomua vai ulkomaista luomua? Nämä ovat kysymyksiä, jotka ovat kauan jo askarruttaneet päätäni :) En kuitenkaan ole niitä kokenut stressiä aiheuttaviksi. En ole myöskään liioin halunnut kallistua kapeakatseisesti yhteen tiettyyn suuntaukseen. Kultaista keskitietä pitkin yritetään mennä.

MITÄ SYÖN NYT?

Nyt raskausaikana olen yrittänyt syödä oikeastaan kaikenlaista laidasta laitaan. Pääasiassa syön kaiken luomuna, mistä vain luomua on saatavilla, mieluuummin kotimaisena kuin ulkomaisena. Olen vaihtelevasti syönyt erilaisia juureksia, kasviksia ja hedelmiä sellaisenaan. Ruokaisat salaatit ovat maistuneet myös läpi raskauden ajan. Villivihanneksia en ole valitettavasti päässyt syömään, sillä en tunne niiden vaikutuksia raskaana olevan kehoon (Neuvolassa myös pyysivät olla käyttämättä). Syksyn tullen lihaa olen syönyt välillä esim. riistan tai luomujauhelihan muodossa. Kala maistuu lähinnä graavina (raskaanaolevalle itse graavattua tiskiltä). Harmi vain, ettei mistään saa villilohta, ainakaan edullisesti. Papuja ja linssejä tulee myös keiteltyä usein (jotka kyllä tulevat pikkuhiljaa jo korvista ulos :D ). Viljatuotteista maistuu lähinnä luomu-moniviljanäkkäri sekä hyvälaatuinen luomumysli. Joskus syön ruisleipääkin. Maitotuotteista tulee silloin tällöin ostettua luomumaitoa, -viiliä, -kermaviiliä (dippikastikkeisiin), -rahkaa (hyvää marjojen kanssa), sekä näkkärin päälle juustoa. Luomumozzarella on myös suurta herkkuani. Kohtuullisella maitotuotteiden, viljan ja lihan käytöllä olen korvannut niitä siemen-ja pähkinämääriä, joita söin ennen raskautta. Jostain syystä maitotuotteiden proteiini sulaa kehooni helpommin. Kylmäpuristettuja öljyjä käytän aina kuin mahdollista. Pääasiassa salaattien kastikkeina. Olen myös hoitanut niillä ihoani aamuisin, imeytyväthän ne kehoon iholtakin ;) Erityisesti kasvava vatsa on aiheuttanut ihon kiristystä ja hilseilyä, joten toimii hyvin paikallisesti siihenkin! Pyrin välttämään kaikenlaisia lisäaineita. Niitä voi olla myös joissakin luomuruuissa, joten pakettien tutkiminen on kannattavaa. Seuraavaksi vältettävien listalla on valkosokeri ja valkoinen vehnä kaikissa muodoissaan. En ole niiltäkään tosin ihan täysin voinut välttyä. Etenkin raskauden alussa nopeasti imeytyvä hiilari saattoi olla ainoa vaihtoehto joihinkin tilanteisiin. Pyrin kuitenkin valitsemaan hitaammin imeytyviä hiilareita. Makeutukseksi valitsen lähes aina kotimaisen luomuhunajan (jos ruoka ei vaadi kuumennusta)! Merisuolaa ja vuorisuolaa, sekä mausteita tulee käytettyä kohtuudella. Olen koittanut selvitä myös ilman lisäravinteita. Lähistöltä löytyy kuitenkin kalakapseleita, D-vitamiinia, sekä lisärautavalmistetta (raskaana ollessa hemoglobiini tippuu usein alhaisemmaksi). B12-vitamiinia otan satunnaisesti riippuen käyttämäni eläinkunnan tuotteiden määrästä. Välillä juon myös spirulina-leväjauhetta veteen sekoitettuna. Omaa kehoa kuunnellen olen valinnut syömiseni, ja tulen varmasti tekemään niin jatkossakin. Elävän ravinnon osuus ruokavaliossani tulee olemaan joka tapauksessa yli 50%. Raskaana oleminen on opettanut kuuntelemaan omaa kehoa entistä enemmän!

ETEENPÄIN MENNÄÄN

Mutta niin, täällä siis asiat menevät aika lailla nappiin :)! Raskausviikkoja on nyt onnistuneesti takana 24, pian on edessä siis viimeisen kolmanneksen aika. Toinen ultraäänitutkimuskin on jo takana, jossa arveltiin kaiken olevan ihan kunnossa. Pikkuisemme on myös kovasti esitellyt jo hyvin tuntuvia liikkeitään, jotka näkyvät välillä hauskasti vatsanpeitteiden läpi. Hän kuulee jo ympärillä olevia ääniä ja musiikkia, joihin saattaa reagoida mojovin potkuin! Neuvolassa käydään edelleen kuukauden välein. Toisaalta aika tuntuu matelevan, toisaalta menevän hurjaa vauhtia! Mutta hyvillä mielin eteenpäin mennään!


Masu 24 raskausviikon jälkeen..

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Voimaa luonnosta!


On ollut ihanaa päästä nauttimaan taas enemmän kävelyistä, kun pahimmat raskausoireet ovat hellittäneet! Erityisesti luonnossa liikkuminen on tehnyt hyvää. Sieltä tuntuu saavan aina mystisesti lisävoimia, eikä huomaakkaan, kuinka tunnit vierivät. Olemmekin viimeaikoina mieheni kanssa tehneet viikonloppulenkkejä erilaisissa ympäristöissä ja nähneet kaikenlaista mielenkiintoista. Esimerkiksi viime viikonloppuna Tampereen metsissä geokätköjä hakiessa törmäsimme suloiseen varpuspöllöön, jota pääsimme tarkkailemaan ihan metrin parin päästä!

Pari viikkoa sitten kävimme taas Jyväskylässä, vieraillen samalla upealla Vaajakosken Kanavuorella. Kannattaa ehdottomasti käydä! Ylösnousu oli jyrkkää, mutta jylhää kalliomaisemaa. Kallioiden päällä ihanat mustikkamättäät odottivat tankkaajaa! Kamerakin sattui matkalle mukaan, joten saatiin hirmuisen hienoja kuvia! Tässäpä niitä, olkaa hyvät :)

Portaita pitkin..

Luonnon muovaamaa..

Jossain ylhäällä..

Voimia keräämässä...

Kohtaaminen kyyn kanssa..


Kaste

Näkymä Vaajakoskelle. "Näkyisköhän kotitalo :)?"

Mahtava järkäle..


Tässä pari kuvaa Vaajakosken Kivilammelta..Ihanan rauhallinen uimapaikka ja puhdasta vettä!




Heh, kiikutin Vaajakoskelta mukanani myös tämän ihanan ruusukvartsi-kiven, jonka mieheni löysi jostain laatikon pohjalta. Minä olin tietysti ikionnellinen tuosta löydöstä, onhan tuon rakkauden kiven energeettiset ominaisuudet legendaariset :)!

Löysin hyvän otteen ruusukvartsista Akanvakka-sivuilta, josta löytyy myös muiden kivien ominaisuuksista! Sivujen mukaan jalokiviterapiassa ruusukvartsia käytetään myös raskauden ja synnytyksen ongelmien ennaltaehkäisemiseen. Olipas hauska yhteensattuma, että löysimme kiven juuri raskauteni aikana! Kaikella on näemmä jokin tarkoitus ;)! Ilmeisesti myös kuukiveä, mutta erityisesti unakiittiä suositellaan raskaana oleville voimakiveksi, joten taidanpa piipahtaa taas jalokivigalleriassa joku päivä :D!

tiistai 9. elokuuta 2011

Uutta elämää luomassa!






Maailma on täynnä ihmeitä. Ja yksi ihmeellisimmistä asioista on uuden elämän kehittyminen :)! Minulla onkin nyt ilo kertoa, että kasvatan sisälläni uutta pientä elämänalkua! Nämä ovat ensiaskeleitani vanhemmuuteen, ja ajattelinkin kirjoitella blogissani nyt myös kokemuksiani raskausajasta, sekä pienokaisen kehityksestä. Tervetuloa seuraamaan!

Vielä jokin aikaa sitten en osannut aavistaakkaan, että minusta tulisi pian äiti. Mutta elämä onkin aina arvaamatonta ja yllätyksiä täynnä. Kun juhannuksen alla epäilyni raskaudesta todistautui paikkansapitäväksi raskaustestin kahdella iloisenpunaisella viivalla, ymmärsin, että nyt on sen aika. Olen oikeastaan tuntenut jonkinlaista valmiutta äidiksi jo pidemmänkin aikaa, oikeastaan siitä lähtien kun sain elämäni todella kuntoon. Ja vaikka meitä pallollatallaajia onkin tarpeeksi, oman jälkikasvun toivominen on normaalia ja sallittua, ja ennen kaikkea luonnollista :)!

ALKURASKAUDEN VAIHEISTA

Olen nyt rv(raskausviikolla) 13, joka on merkki siitä, että suurin keskenmenon vaara alkaa olla ohi, sekä pahimmat raskausoireilut alkaa olla takana päin. Kerron kuitenkin siitä, mitä kaikkea nämä edeltävät viikot ovat pitäneet sisällään.

Jokaisen keho reagoi raskauteen hieman eri tavoin. Jotkut selviävät pienin oirein, ja jotkut oireilevat rajusti läpi raskausajan. Yleisesti ottaen jonkinlaista pahoinvointia on kuitenkin suurella osalla raskaana olevista.

Väsymys: Omat oireeni alkoivat ensin väsymyksellä. Kehossa tapahtuu niin paljon muutoksia, että lepo on todella tarpeellista. Muistan lukeneeni jostain, että muutoksia kehossa voi verrata rankkuudeltaan vuorikiipeilyyn! :D En tiedä pitääkö todella paikkaansa, mutta ainakaan väsymyksestä ei pidä olla itselleen ankara, jos ei jaksa tehdä mitään. Pääasia että saa levätä juuri niin paljon kuin tarvitsee. Stressata ei pidä. Olen onnekas sen suhteen, että saan keskittyä nyt pelkkään raskauteen ja oleskella kiireettömyydessä.

Oksentelu ja syöminen: Ennen kun tiesin olevani raskaana, huomasin, ettei ruoka maistu enää samalla tavalla. Pian juhannuksen jälkeen (rv7) alkoikin oksentelut, joita tuli useampina kertoina päivässä r-viikolle 10 asti. Oikein mikään ei tahtonut pysyä sisällä. Sen jälkeen on alkanut vähän helpottaa, ja nyt keskimäärin kerran päivässä halaillaan ämpäriä :)! Välillä menee pari päivää täysin ilman, ja välillä on päiviä, että joutuu yökkimään muutamaankin otteeseen. Monet hajut ovat paljon voimakkaampia, ja etomista aiheuttaa erityisesti kaikki paistettujen ruokien hajut. Useilla tulee "kuuluisia" mielitekoja. Itselläni ei kummemmin ole ollut, paitsi limettejä olen imeskellyt. Ne ovat niin hyviä ja raikkaita! Makeaa taas ei tee yhtään mieli ( normaalisti rakastan makeaa :D). Tosin hunajaa menee välillä.

Yleensä puhutaan aamupahoinvoinnista, sillä tyhjällä vatsalla kun nousee sängystä, alkaa kakominen helposti kun verensokeri on päässyt laskemaan. Omalla kohdalla kyse ei kuitenkaan ole ollut pelkästä aamupahoinvoinnista. "Laatta" voi yllättää millon vain. Helpotusta tyhjään mahaan on kuitenkin, etenkin aamuisin tuonut jokin helposti imeytyvä/sulava hiilaripitoinen (mulla useinmiten kylmä soijakaakao tai speltti/riisimaito). Sen jälkeen on voinut yrittää syödä vaikkapa hedelmiä. Oma suosikkiaamupalani, vihersmoothie onkin vaihtunut raskausaikana pelkiksi tuoreiksi hedelmiksi ja marjoiksi, sillä rasva ja proteiini ei ole kertakaikkiaan pysynyt sisällä (etenkään tyhjässä mahassa). Myöskään ulkomaiset superfoodit eivät ole pahemmin toistaiseksi maistuneet (mulperimarjoja lukuunottamatta, josta saa onneksi rautaa ja kalsiumia), joten olen antanut niiden olla nyt toistaiseksi syrjässä. Spirulina-levää haluaisin kokeilla käyttää raskauden aikana useiden hyvien ominaisuuksien vuoksi, mutta sen ollessa "kiellettyjen listalla", pidättäydyn siitäkin toistaiseksi, ennen kun olen saanut tarpeeksi varmuutta asiaan.

Tässä herkullinen hedelmälautanen. On ihanaa syödä erilaisia värejä!

Päivällä maittaa yleensä porkkana ja keltainen paprika sellaisinaan. Porkkanasta saan A-vitamiinia ja paprikasta huimasti C-vitamiinia. Olen myös vähän koittanut syödä erilaisia kaaleja foolihapon takia (tärkeä raskausaikana), mutta ne tuntuvat sulavan huonommin. Pavuissa ja linsseissä foolihappoa ja rautaa on paljon, joten heti kun alkaa maistumaan, niin aion palautella niitä ruokavaliooni. Vehnänalkioöljystä on ollut hätävara-apua foolihapon suhteen. Teen myös salaatteja, joihin lorautan aina hieman öljyjä ja laatusuolaa, joista saa edes vähän hyviä rasvoja ja mineraaleja. Auringonkukansiemeniä olen myös yrittänyt lisäillä pikku hiljaa, sillä niissä on paljon E-vitamiinia, magnesiumia, seleeniä ja tiamiinia.


Aluksi vähän huoletti, että mistä tuo pieni sinnittelijä ottaa kaiken kasvaakseen kun syöminen on ollut niin vähäistä (tosin niin kyllä energian kulutuskin), mutta kehossa pitäisi kuulemma olla hyvät varastot, mistä ammentaa ;)! Lisäksi raakaravintopainotteinen ruokavalio ei ole mikään yleinen, joten neuvolatädeillä on ollut ihmettelemistä :D Moni tuntuu olevan huolissaan vähämaitoisesta/vähäviljaisesta/vähälihaisesta ruokavaliostani, sillä onhan se useimpien pääruokaa. Huolissaan oleminen on kuitenkin ihan turhaa :) Olen itse asiassa menossa ravintoterapeutin juttusille torstaina, ja kerron sitten kuulumisia sieltäkin. Pääasiassa luotan kuitenkin omaan vaistooni, ja omaan kehooni, ja siihen mikä tuntuu hyvältä ja itselle sopivalta. En ole minkään suhteen ehdoton, edes oman ruokavalioni, joten olen valmis aina joustamaan tilanteen mukaan enkä aio ottaa stressiä moisista jutuista :)!


Muita oireita: Väsymyksen ja pahoinvoinnin lisäksi pienempiä vaivoja ovat olleet rintojen arkuus ( joka johtuu rintojen kasvusta), sekä äkilliset pistelyt kohdussa, joka johtuu taasen kohdun kasvusta. Myös aivastelut, yskäisyt ja äkilliset kääntymiset saattavat vihlaista, mutta etukumaraan meno auttaa esim. aivastuksen yllättäessä :)! Pissillä saa myös ravata tiuhempaan tahtiin, sillä kohtu painaa virtsarakkoa enemmän. Nyt on ollut hieman ajoittaista päänsärkyäkin, mutta ne ovat ohimeneviä. Olen myös huomannut mielialassani normaalia enemmän herkkyyttä, vaikka olenkin nykyään mieleltäni hyvin tasapainoinen. Kyyneleitä saattaa tulla ihan ilman mitään syytä, tai hyvää musaa kuunnellessa :D! Noin muuten oloni on hyvä ja onnellinen :)! Tämä on myös mitä jännittävintä aikaa, ja aionkin ottaa kaiken ilon irti tästä suuresta elämänmuutoksesta :)!

Tässä ensimmäinen kuva pienestä "seikkailijasta". Ultrassa käynti meni hyvin ja kaikki vaikutti ihan normaalilta. Paljon tuo tuntui masussa liikkuvankin. Nyt sitten kasvatellaan masua ja odotellaan niitä ensimmäisiä tuntuvia liikkeitä!



torstai 28. heinäkuuta 2011

"No poo"! Irti kosmetiikkateollisuudesta..





Ajattelinpa nostaa esille yhden oleellisen aiheen, nimittäin elämää ilman kemikaaleja. Yhä useampi kiinnittää nykyään huomiota siihen mitä suuhunsa pistää, mutta myös siihen mitä iholleen pistää. Ja hyvä niin. Kosmetiikkateollisuus on yksi iso avaintekijä erilaisiin sairauksiin. Kaikki haitalliset aineet imeytyvät yhtä lailla ihon kautta elimistöön ja verenkiertoon, ei pelkästään syömällä. Monien kosmetiikkatuotteiden tiedetään aiheuttavan syöpää, hormonaalisia muutoksia kehossa, sekä lukuisia muita ongelmia. Ja tämä koskee myös miehiä! Shampoot ja hoitoaineet, partavedet ym. ovat kosmetiikkaa siinä missä meikit ynnä muut. Onneksi nykyään on tarjolla luonnonmukaisia vaihtoehtoja, joita tarjoavat esimerkiksi erilaiset ekokaupat. Kannattaa silti olla tarkkana, sillä myös ekokaupoissa myydään "ei niin hyviä" vaihtoehtoja. Kannattaa tutkia tarkkaan pakkausten INCI luettelot ja suosia tuotteita, joissa on mahdollisimman lyhyt ja selkeä ainesosaluettelo. Tämä saattaa vaatia hieman "salapoliisityötä", mutta jos välittää ja rakastaa omaa kehoaan, niin kannattaa tarjota itselleen vähintään tällaista luksusta!

Rita Stiensin Totuus Kosmetiikasta on aivan mahtava teos, joka kannattaa hankkia, tai ainakin lukaista. Itse sain aikanaan paljon apua kyseisestä kirjasta kun ryhdyin valitsemaan laadukkaampia kosmetiikkatuotteita (Weleda, Urtekram, Lavera yms.)!



Ei mennyt aikaakaan, kun innostuin astetta luonnollisemmasta, vähän "extrememmästä" vaihtoehdosta..

Jotkut ovat varmaan joskus kuulleet termin "no poo", joka tarkoittaa elämää ilman shampoota. Joillekin asia saattaa kuulostaa aivan hullulta ja mahdottomalta, mutta voin sanoa, että kyllä se on ihan mahdollista elellä ilmankin. Kaikki on aika pitkälti vain kiinni omista tottumuksista. Itse en elä pelkästään ilman shampoota, vaan olen jättänyt oikestaan kaikenlaisen "virallisen kosmetiikan". Haluan olla luonnollisen näköinen ja oloinen. En kaipaa enää meikkejä enkä hiusvärejä enkä virallisia ihonhoitotuotteita. Laitan pääasiassa vain iholle sen minkä uskallan syödä. Tämä kaikki tapahtui jotenkin ihan luonnostaan..

..Kun olin siirtynyt luomukosmetiikkaan, pesin hiuksiani noin kaksi kertaa viikossa. Harvensin muutenkin suihkussa käyntiä klooriveden kuivattavan vaikutuksen takia. Hyvän lisän löysin verenkiertoa parantavasta kuivaharjauksesta (lue tästä), joka on erittäin terveellinen tapa! Hiusten pesua harvensin jossain vaiheessa kertaan viikossa, ja kun huomasin hiukseni tottuvan siihen, harvensin pesukertoja entisestään. Kokeilin myös tehdä erilaisia ihania yrttihauteita hiuksille, jotka korvasivat hoitoaineita. Olen myös käyttänyt hiuksiin ja päänahkaan esimerkiksi savijauheita ja turvetta, etenkin saunan yhteydessä..

Iholle tarkoitettuja shampoita, puhdistusaineita sekä ihorasvoja aloin korvailla erilaisilla syötävillä öljyillä, kuten esimerkiksi ihanan tuoksuisella extra virgin kookosöljyllä, joka on hyvin antiseptinen luonnostaan. Kookosöljy toimii oikeastaan mihin vain, intiimiöljystä raakasuklaan valmistamiseen! Kookosöljyllä olen myös korvannut aurinkorasvan, ja voin sanoa, että toimii todella hyvin! Pärjäsin jopa Thaimaassa pelkkä kookosöljy suojana, enkä epäile enää yhtään sen toimivuutta. Kasvonaamioissa suosin yleensä luomuavocadoa ja ihon kuorintaan vaikkapa intiaanisokeria. Vuori/merisuolaliuos on myös oiva ihonhoitotuote. Silloin tällöin tehdyt kokovartaloturvehoidot ovat luksusta!

Tässä luomulaatuisen kookosöljyn terveysvaikutuksista..

Tässä tietoa turpeesta ihonhoidossa..

Kun käyttää kekseliäisyyttä niin vaihtehtoja on vaikka kuinka. Netistä löytyy paljon hyviä reseptejä omatekoisiin ihonhoitotuotteisiin. Lisäksi olo tuntuu ihanalta ja turvalliselta, kun tietää mitä iholleen laittaa, ja kaikki tarvittava löytyy ruokakaapeista tai luonnosta ;)! Olen nyt pari vuotta käyttänyt iholle pelkkiä luomulaatuisia elintarvikkeita sekä yrttejä, ja voin sanoa, että paluuta entiseen ei enää ole :P!