maanantai 4. lokakuuta 2010

Työteliäät viikot soittimien valmistuksen ja takomisen parissa!

Heipä hei!

Päätinpä taas pitkästä aikaa hieman kertailla viimeviikkoisia. Aloitetaan edeltävästä viikosta, joka meni hyvin musiikkipainotteisesti. Teimme täällä Päivölässä nimittäin soittimia! Suurintöisin juttu, minkä osa meistä sai aloitettua, oli jouhikon tekeminen. Ja kyllähän sitä sai sormet verillä työstää :D! Niin kauniisti kyseinen soitin soi, joten en voinut olla vastustamatta sen tekoa. Mietin myös kanteletta, mutta ehkäpä ehdin sellaisenkin vielä joskus väsäämään :)

Tulipahan myös tehtyä Julmu, jonka teosta olen haaveillut jo siitä asti kun sellaisen ostin. Olenkin hyvin tyytyväinen tekeleeseeni, sillä siitä lähtee aivan mieletön ääni! Myös ruokopillejä tuli väsättyä ja tutkiskeltua niiden toimintaperiaatetta. Huomasin, että näiden pienten tekeleiden luominen on hyvin antoisaa. Se, kuinka itse saa loihdittua äänen materiaalista, luontokappaleesta. Ja kuinka pieni muutos voi vaikuttaa koko äänen syntyyn. Ja kuinka mahtavalta tuntuu kun jonkin asian lopulta oppii ja oivaltaa! Kehärumpujakin koetimme taivutella ja koverrella, mutta puut olivat yksinkertaisesti liian kuivia :) Osa ryhmäläisistämme teki myös soittimia paperimassasta ja kierrätyskamasta, peltipurkeista jne.. Miksi ostaa kalliita soittimia, kun niitä voi kerta tehdä yhtä hyvä-äänisiä itsekin! Siitä vain kokeilemaan :)!

Tässä hiukan meisingeistä..

Työskentelytilamme..


Jouhikkoni.. Jossa riittää kyllä työstämistä kerrakseen..Ensin piirsin puuhun lyijykynällä sapluunan läpi rajat, jonka mukaan sitten ryhdyin sahailemaan tekelettä.. Kaikukoppaa sai tehtyä "jyrsimälaitteella" ja loput talttojen ja vasaran kanssa.. Laitan myöhemmin varmastikin esille tuoreempia kuvia jouhikosta :)


Julmun tein vain yksinkertaisesti mallin mukaan. Tosin hieman isompana. Otin puun palasen katajasta, tuohilärpäkkeen revin koivusta. Ja kyllä muuten lähtee ihania rääkäisyjä! Metsässä mennä touhottaen Julmun kanssa! (voin laitella Julmustani parempaa kuvaa myöhemmin, sillä en ole ottanut siitä vielä kunnon kuvaa)


Ruokopilliprojekti.. Näitäkin sai väsäillä parisenkymmentä (jotka jotenkin meni aina rikki) ennen kun sai äänen kuulumaan. Myös pillin soittamista sai ensin opetella.


Leikkasimme myös valmistamamme saippuat, joista tuli taivaallisen herkullisia! Tervasaippuaa, katajnmarja ja -neulassaippuaa.. sekä ainutlaatuista muurahaissaippuaa :D


Inspiroiduin vielä työstämään sarvia, ja sain kuin sainkin tehtyä pari ranteeseen sopivaa korua (meillä tulee erikseen vielä sarvien ja luiden työstöviikkokin).. Odottelen myös peuranjalkoja, joista aion tehdä erilaisia juttuja..



Tämä viikko..Oli siinä mielessä erikoinen, sillä pääsin taas kokeilemaan sellaisia asioita, joista olen vain päässyt aikaisemmin haaveilemaan, nimittäin takominen! Maanantaiaamuna hurautimme Lempäälän monitoimikeskuksen parkkipaikalle, jossa seppä Tervarauta odotteli meitä. Pääsimme jo aika piankin työn makuun ja kokeilemaan miten se rauta oikein taipuu! Ensin oli kuitenkin laitettava ahjot käyttövalmiiksi..

Eli ensin hiiliä ja sytykettä, ja sitten puhallin päälle..Oikeanpuolimmainen ahjo oli puolestaan jalkakäyttöinen, eli puhallusta saatiin aikaan polkemalla..


Ideaaleja asioita..kuten ahjon ja alaisimien sijainti..hyvin lähekkäin toisiaan, jotta kuuma rauta ei ehdi jäähtyä. Sarvi itsestään katsottuna vasemmalla puolella (oikeakätiset).. Viereisessä kuvassa käyttämäämme "romurautaa"..


Pajavasara..


Rauta kuumaksi, niin että se hohkaa keltaisen oranssina..Ja takomaan.. niin se rauta taipuu, kuin muovailuvaha.. siinä sarvella se hyvin venyy ja päällä suoristuu.. "lyödään napakasti kerran pari, mietitään, lyödään uudestaan, mietitään" neuvoo Tervarauta..


Pihtien kanssa..


Töiden tervaamista..Ensin tekele lämmitetään, sitten dipataan tervaan, ja lopuksi vielä kuivatellaan tulen päällä..


Ja niin me pääsimme luomaan tästä materiaalista kaikkea mitä sitten ikinä keksimmekään tehdä. Jokainen päivä meni niin vauhdikkaasti näissä puuhissa, ettei ennättänyt tajutakaan, kuinka perjantai lopulta teki tuloaan ja tämä mieluisa viikko takana. Takominen on aivan mahtavaa! Ja kyllä muuten käsissä tuntuu.. Mutta eipä paljoa haittaa!

Tässä viikon tekeleeni..

Maanantaina otin ensin lähinnä tuntumaa raudan käyttäytymiseen. Sehän on kuumana kuin muovailuvahaa. Tuloksena jonkin sortin terävä työkalu/koristus..(on ollut jo hyötykäytössäkin :D)


Tiistaina: Emännänveitsi..Pakkohan sitä oli yrittää :) olen ihan tyytyväinen lopputulokseen kun miettii että olen ensimmäistä kertaa tällaisia tekemässä! Kahvan tekeminen taisi viedä eniten aikaa. Veitsi/puukko on kuulemma aika haastava työ..



Keskiviikkona halusin ehdottomasti tehdä soljen. Kyllähän siitäkin ihan näpsäkkä tuli. Itse soljen tekeminen meni aika sutjakkaasti, mutta neulan tekeminen tuotti hiukan ongelmia..Ensimmäinen jäi nimittäin liian lyhyeksi. Myös neulan sovittaminen solkeen oli haastava, sillä sen on mahduttava ainakin toisesta päästä läpi, sekä kulkemaan soljessa..


Torstaina inspiroiduin tekemään ruuvimeisseliä. Ensimmäisen pilasin kahvasta, joten tein toisen, joka ainakin jotenkin kutenkin onnistui. Tämä päivä oli ehkä hiukan sählinkipäivä, mutta tällainen lopulta tuli..Tämä on myös terästä, joten se oli "karkaistava" (kylmässä vedessä ja "päästettävä" (tulen lämpöön, niin että pinnalle tulee sinisen ja ruskean sävyjä)


Perjantaina meillä oli puolikas päivä, joten kokeilin vain tehdä jotakin.. tätä ensimmäistä työtä olin jo hieman aloittanut edeltävänä päivänä, mutta tällainen kiekura lopulta siitä tuli.. nimitin sen perjantaikoruksi, sillä se riippui lopulta illalla kaulassani keikkasessioilla..


Tein vielä isohkon rautarenkaan, jonka voi vaikka laittaa vyölle, ja siitä roikkumaan erilaisia tarvikkeita.. Käyttötarkoituksia voi olla useitakin.. katsotaan..


Tällaista tällä kertaa :) Rehellisesti sanottuna minulla on jo kaipuu takomisen ääreen. Sisäinen seppäni taisi herätä! Tervarautakin taisi olla meihin ihan tyytyväinen. Suurempia haavereitakaan ei onneksi sattunut.Toivottavasti pääsemme vielä takomaan jatkossakin!

Parasta tulevaa viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Olen kateellinen, saitte Pasilta opetusta. :(

    VastaaPoista
  2. Hieman ikävää ettet vastaa "negatiivisiin" kommentteihini, mutta ehkä pedot katoaa, jos niihin ei reagoi.. Löysitkö lähteitä Hämeenlinnasta?

    VastaaPoista
  3. Kiintoisa tämä blogisi!

    VastaaPoista
  4. Niflheim: rohkeasti vain Pasin juttusille :)

    hobgob: päätinpä nyt vastata kommenttiisi. En julkaissut niinkään asiattomuuden vuoksi, negatiivisuudessa ei sinänsä mitään vikaa. Enkä ole valitettavasti löytänyt tästä läheltä hyvää lähdettä. Se yksi on hieman epävarma juomakelpoisuudeltaan. Antoisaa syksyä sinne :)

    MARJAISA: Kiitos :)

    VastaaPoista