maanantai 13. lokakuuta 2014

Raakapitsaa!


Kokeilin tuossa pitkästä aikaa tehdä raakapitsaa Mea Salon "Hellaton Kokki" kirjan mukaisella respetillä.. ja tuli todella herkullista! Ajattelin jakaa tämän huikeen reseptin :)

POHJA
Aloitin homman tekemällä ensin pitsapohjan.. ohjeen mukaan: 8dl tattarinituja, 6dl linssinituja, 1 1/2 tl laatusuolaa ja noin 1 dl vettä.. kaikki monitoimikoneeseen tasaiseksi massaksi, jonka jälkeen seos kaadetaan leivinpaperille, ja muotoillaan lastallalla sopivaan muotoon, noin sentin paksuiseksi..sen jälkeen ritilälle kuivuriin pariksi tunniksi, jonka jälkeen käännetään toiste päin kuivumaan.. Jos ei ole kuivuria, niin raakaruokien kuivatusta kannattaa kokeilla myös uunissa..eli uuni silleen päälle et se on vähän vaan lämmin ( nappi käännetty alle 50 asteen).. ja luukku hieman raolleen..
 Itse sain tästä määrästä kaksi isoa pyöreää pitsapohjaa, mutta kuivattaminen ei mennytkään ihan nappiin.. parin tunnin kuivatuksen jälkeen kun yritin kääntää, taikina oli leivinpaperissa edelleen niin kiinni, että se alkoi mureta..kuivatin lisää, mutta pohja alkoi kuivua sen verran että siitä tuli murenevaa.. jätin siis pohjat leivinpaperin päälle, ja levittelin muut ainekset siihen päälle, ja hyvää tuli niinkin :)! Ajattelin kokeilla pohjaan ensi kerralla hieman öljyä, jos se ei jäisi niin helposti kiinni..

"JUUSTO"KASTIKE
Pohjan päälle tulee niin sanottu juustokastike..

2dl cashewpähkinöitä ja 11/2 dl auringonkukansiemeniä jauhetaan monitoimikoneessa jauhoksi..lisätään yhden sitruunan mehu, 1-2 valkosipulinkynttä, 1 rkl basilikaa, 1 tl mustapippurirouhetta ja 1/4 tl laatusuolaa..sekoitetaan vielä tasaiseksi massaksi ja levitetään pitsapohjan päälle..itellä tuli aika jänkkiä tästä, joten lisäsin hieman vettä, jotta oli helpommin levitettävissä..

TOMAATTIKASTIKE

Juustokastikkeen päälle tulee tomaattikastike..

Monitoimikoneeseen: 3 tomaattia, 12 aurinkokuivatun tomaatin puolikasta, valkosipulin kynsi, puolikas paprika, 1 rkl basilikaa sekä oreganoa..sekoita tasaiseski massaksi, ja levitä juustokastikkeen päälle..

PÄÄLLYKSET

Lopuksi lisätään halutut täytteet.. itse laitoin punasipulia, paprikaa, oliiveja, ananasta, rucolasalaattia sekä tuoretta basilikaa, herkkusieniä ja mausteeksi vielä oreganoa ja mustapippuria.. ripsautin vielä hieman oliiviöljyä päälle..

Pitsasta tuli erittäin herkullista ja todella täyttävää.. söin näitä useamman päivän aikana..eli jos haluu vaan yhden pitsan, niin kannattaa puolittaa ohje.. :)!




2 kommenttia:

  1. Moi..kokeilin tätä vähän täytettä muunnellen, ja oli tosi hyvää ja täyttävää!
    Kiitos siis ohjeesta:) -Irina

    VastaaPoista