perjantai 11. elokuuta 2017

Paluu bloggaamisen maailmaan!

En olisi välttämättä uskonut tätä hetkeä tapahtuvan, mutta kyllä! Lähes kolmen vuoden tauon jälkeen päätän kirjoittaa uuden postauksen :)! Blogini on viettänyt toden teolla hiljaiseloa viime vuodet. Aika ja resurssit eivät yksinkertaisesti ole riittäneet. Työelämä ja perhearki on pitänyt viime vuodet jokseenkin kiireisenä, ja työstettävänä on ollut hieman erilaisia asioita. Nyt elämässä on avautunut kuitenkin uudenlaisia sivuja, ja myös vanha harrastukseni bloggaaminen nostanut taas päätään. Olenkin halunnut hieman jaotella erilaisia osa-alueita kirjoittelun saralla, joten aion kirjoittaa muutamaakin eri blogia, joista ehkä aktiivisimmaksi muodostuu perhe-elämä-blogi Haikara kävi taas (voi käydä kurkkimassa jo ;) ), sillä täällä alkaa lähestyä aivan uudenlainen elämä uusine tulokkaineen ;)! Aion myös alkaa avata henkisen puolen ja mielen asioista, onnellisuudesta ja itsetutkiskelusta, sekä jonkinlaisen musiikkiblogin, minne saa kirjoitella musiikillisista inspiraatioista. Tämä blogi pitää edelleen teemansa luonnonmukaisessa elämäntavassa, joka on yksi elämäni suurimmista kulmakivistä, ja tulee varmasti olemaan!

Minulle kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää! Olen tosiaan viime vuodet häärännyt täällä Jyväskylässä pienessä ekokaupassa nauttien työstäni täysillä. On ollut ilo saada kohdata aivan upeita asiakkaita sekä tietysti laadukkaita tuotteita, joita aidosti osaa arvostaa. Työporukka on myös ollut parasta ikinä! Hieman haikein fiiliksin tietysti tässä jäädään äitiyslomalle, mutta nyt pääsen toteuttamaan elämäni suurinta haavetta, perheenlisäystä, jota olen toivonut totisesti pitkään. Reilu kolmekymppisenä sitä sopii jo ajatella, että lapsia ei ihan noin vain saadakaan myöhemmällä iällä, mutta töitä kyllä ehtii tehdä myöhemminkin :)!



Asun tällä hetkellä mukavasti pienessä omassa rivarissa Jyväskylän reunamalla kera viisi ja puolivuotiaan esikoispoikani. Noin vuosi sitten elämääni pöllähti muuan mies, jonka olen kyllä tuntenut noin kymmenisen vuotta, mutta elämä on erikoista, ja jokin johdatti meidän tiet yhteen. Kauaa ei nokat tuhisseet, kun molemmat tiesimme mitä haluamme, ja tässä sitä ollaan :) Luomassa perhettä. Odotan innolla tulevaa ja nautin paljon näistä hetkistä. Innolla odotan myös päästä taas kirjoittelemaan kaikenlaista. Se on terapiaa parhaimmillaan!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti