perjantai 6. elokuuta 2010

Vesi vanhin voitehista!

Ajattelinpa nyt laittaa hieman kokemuksiani veden käytöstäni. Kesä onkin ollut parasta aikaa, kun on päässyt nauttimaan ihanista luonnonvesistä! Niin uimisen muodossa, kuin myös sisäisesti nautittuna lähdeveden muodossa!

Vesi, yksi elementeistämme, on erittäin tärkeää saada mahdollisimman luonnollisena. Mielestäni sen laatu on vielä tärkeämpää, kuin kaiken sen, minkä syömme! Etenkin atoopikkona olen huomannut hanaveden haittapuolet. Monissa paikoin vesijohtovesi on usein runsaasti käsiteltyä, kloorista, sekä tulee putkien läpi, jotka voivat olla missä kunnossa tahansa! Pahimmillaan tämä näkyi asustaessani vanhassa 50-luvun kerrostalossa muutamia aikoja sitten. Ihoni onkin ollut hyvä mittari veden laadussa. Huonolaatuinen, käsitelty vesi kuivattaa ihon korpuksi, ja aiheuttaa paikoitellen epäpuhtauksia..

Suihkua pyrinkin käyttämään mahdollisimman vähän. Kuivaharjaan itseni päivittäin, jonka olen totenut hyväksi. Kuivaharjaus irroittaa kuollutta ihosolukkoa, tekee ihon sileämmäksi, ja vilkastuttaa verenkiertoa sekä aineenvaihduntaa! Pidän myös saunomisesta, ja koen sen paljon puhdistavammaksi kuin itse suihkun.

Olen myös elellyt puolitoista vuotta ilman kemikaaleja. Innostukseni luonnonmukaisiin tuotteisiin lähtikin aikanaan kivideodorantista, jonka pohjalta aloin heräilemään ja pohtimaan, mitä kehooni pistän! Siirryin siis ensin luonnonmukaiseen ihonhoitoon, ja hiljalleen myös ravintoon. Lisäksi olen nyt ollut yli puolivuotta ilman shampoita ja puhdistusaineita, ja hyvin olen pärjännyt ilmankin =) Savijauhe, sekä kylmäpuristetut öljyt ovat olleet loistavia ihon hoidossa ja puhdistuksessa. Käytännössä pistän siis iholleni vain sitä, minkä voin pistää myös suuhuni! (poikkeuksena harvakseltaan käytetty luonnonkosmetiikka) Mitä yksinkertaisempi ainesosaluettelo, sen parempi! Se ainesosa, mitä en tunnista, sitä en myöskään käytä.. Tämä on mielestäni hyvä nyrkkisääntö..

Sitten hieman veden juomisesta..

Olen nyt juonut lähdevettä läpi kesän, ja voin sanoa, että en suostu juomaan enää hanavettä, muuta kuin pakon edessä! Parasta vettä olen saanut ihan läheltä, Tahmelan pikkulähteeltä, jossa on tullut ravattua läpi kesän :) Tämän ihananmakuisen, raikkaan veden olen kerännyt pääasialisesti tummiin lasipulloihin, joissa se säilyy parhaiten. Jos en pääse lähteelle, kaupasta ostettu lähdevesikin on parempi vaihtoehto kuin vesijohtovesi. Muutenkin muovipulloista juon vain hätätapauksessa, sillä muovistahan liukeneen kaikenlaistä epämääräistä. Ja huomaahan sen eron maussakin. Verratkaapa jotakin juomaanne juomaa lasipullosta ja muovipullosta juotuna!



Vinkki! Isoja lasipulloja löytyy edullisesti kirppiksiltä. Olen myös käyttänyt esim. tummia, tyhjiä, puolen litran oliiviöljypulloja, jotka on helpompi asetella jäkaappiin.

Tässä pari erittäin hyvää ja hyödyllistä sivustoa veteen liittyen:

Löydä Lähde!

4 Elementtiä-Vesi


Haluan vielä tässä yhteydessä lopuksi mainita rakkkaasta harrastuksesta, pulikoittemisesta, joka onkin näin kesällä ollut hyvin ajankohtainen! Uimassa pyrin käymään siis mahdollisimman usein.. Puhtaan järviveden vaikutuksen kyllä tuntee! Se jättää jälkeensä mukavan, rentouttavan fiiliksen, sekä pehmeän ihon sekä hiukset.. Haavenani olisikin asustella aivan veden äärellä..

Tässä vielä pari kuvaa eräältä metsälammelta Tampereen läheltä, jossa kävin iltauinnilla alkuviikosta! :) Vesi tuntui aivan ihanan lämpimältä!





Rannalta löytyi mielenkiintoinen, vanha, ilmeisesti peltotöissä käytetty välineen osa..


Kuvia metsäpolun varrelta..




Ja pusikossa lymyileviä rapistelijoita :D



Parasta viikonloppua!!

2 kommenttia:

  1. Hei Sinulle!
    Tulinpa iloiseksi löytäessäni blogisi!!!
    En ole oikein löytänyt täältä blogistaniasta ihmisiä joiden ajatukset menisivät samaan suuntaan kuin omani.
    Puhtainta luonnonkosmetiikkaa voit muuten kyllä syödäkin, maku vain ei hymyä nosta huulille...!
    Voi hyvin!

    VastaaPoista
  2. Hei, ja kiitoksia kivasta palautteesta! Parhaita hetkiä myös sinnekin :)

    VastaaPoista