lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kesäflunssan hoitoa..


Salakavalasti se flunssa pääsi yllättämään sitten minutkin! Se on kierrellyt tässä lähipiirissä jo parisen viikkoa..Yleensä pysyn aika terveenä, mutta lapsiperheissä pöpöt tuntuvat pyörivän aika herkästi..Päätinkin levätä torstain oikeastaan tekemättä mitään..Lepo on paras lääke.. Hoitelin itseäni myös hunajalla, sekä erilaisilla mausteilla..Virallisiin flunssalääkkeisiin en koske, enkä usko. Etenkin yskänlääkkeistä olen lukenut viime aikoina paljon artikkeleita, ettei niistä ole oikeasti mihinkään. Pelkkää lääkeyhtiöiden rahastusta. Särkylääkkeet ovat myös keholle haitallisia, joten itse käyttäisin vain, ihan totta, hätätilanteessa. Esim. jos kehosi kuumeilee, on se hyvä merkki taudin hoidon kannalta. Kuumehan on merkki siitä, että kehosi tekee töitä haitallisten juttujen poistamiseksi. Miksi siis lähteä tukahduttamaan kuumetta, jos se pysyttelee alle kriittisessä 39-40 asteessa? Päänsärkyynkin saa apua maustekaapista..

Tässä vähän käyttämiäni flunssa-apuja..

Hunaja ja etenkin kerkkähunaja..
 Tekee todella hyvää kurkulle ja nielulle sekä yskän hoitoon ..putsaa nielua bakteereista ja syytää limaa kurkusta ulospäin.. Kotona minulla on jääkaapissa hunajaan uutettua kuusenkerkkää, joka on ihan huippuhyvä! Kuusenkerkkä tehostaa vaikutusta..Yllä olevassa kuvassa on reissussa mukanani olevaa saksalaista luomuhunajaa, jota vanhempani minulle toivat..maku on hieman maltainen, mutta herkullinen!

Inkivääri
Imeskelen ja pureskelen kipeänä tuoreita inkiväärinpalasia sekä raastan niitä kuuman veden joukkoon tai yrttijuomaan.. Inkivääri auttaa päänsärkyyn ja muutenkin erilaisiin särkytiloihn..erityisesti nivelvaivoihin säännöllisesti käytettynä. Se myös kohentaa kehon immuniteettiä sekä tepsii tiettyihin yleisimpiin viruksiin.

Valkosipuli ja Chili
Valkosipulia ja chiliä laitan reippaasti jokaiseen ruokaan, jos flunssa yllättää. Tappavat tehokkaasti haitallisia bakteereita ja antavat keholle lisäboostia! Hyviä etenkin nuhan häätämiseen.

C-vitamiinia
C-vitamiini on hyvä flunssan ehkäisyyn, mutta itse tankkaan sitä myös sairastuttuani. kaapista löytyy aina ruusnmarjarouhetta, jota esim. sekoitan hunajaan. Paprikasta saa painoonsa nähden helposti C-vitamiinia. Sitä on helppo käyttää päivittäin salaattien joukossa tai dipattavana tai ihan sellaisenaan popsia.

Veden/yrttiteen juominen
Flunssaisen on hyvä muistaa juoda nestettä.. bakteerit ja virukset lähtevät huuhtoutumaan kehosta. Myös kuumeilu haihduttaa kehosta paljon nestettä, joten nestetankkaus on muistettava. Vesi on myös hyvä ensiapua päänsärkyyn. Etenkin näin kesähelteillä..

Hapankaali ja hapatetut tuotteet
Syön yleensä etenkin flunssaisena raikasta hapankaalia, jossa on hyviä maitohappobakteereita. Ne voivat auttaa kehoa taisteluissa haitallisia bakteereita vastaan. Hapankaalia ja hapantuotteita kannattaa opetella muutenkin syömään.. ihan liian aliarvostettua herkkua Suomessa :)! Monet kansat ovat pitkään hoitaneet suoliston terveyttä hapatetuilla tuotteilla. Kannattaa kuitenkin katsoa tarkkaan kaupan valmisteiden tuoteselosteet, etteivät sisällä turhia aineita.

Seleeni ja E-vitamiini
Kannattaa tankata kehoa säännöllisesti parapähkinöillä, joka on ihan ylivoimainen seleeninlähde. E-vitamiinia saa hyvin siemenistä ja pähkinöistä..erityisesti auringinkukansiemenistä..On tutkittu, että Seleeni ja E-vitamiini auttavat ehkäisemään paremmin influenssaa, sekä taistelemaan influenssaa vastaan. Niiden puute voi tehdä influenssasta vakavamman (James A. Duke - Parantavien ruokien opas)..

Paastoaminen..Kevyesti syöminen
Yleensä jo keho viestii, ettei sairaana auta ainakaan mässäillä.. hyvin kevyttä, mahdollisimman vähän kehoa kuormittavaa syömistä.. Yleensä paastoaminen säästää kehon kapasiteettia sairauden päihittämiseen, eikä energiaa mene turhaan ruuan sulattamiseen. Toki on hyvä syödä, jos tuntee itsensä nälkäiseksi, muttei tosiaan mitään raskaita ruokia..

Lepo
Lepää niin paljon kuin pystyt..Anna keholle aikaa hoitaa itse itseään.. turha rasittaa kehoa kipeänä, tauti yleensä vain pitkittyy..Kun lepää heti taudin ilmaannuttua, mahikset parantua nopeammin on taattu. Kesähelteillä kannattaa myös malttaa pysytellä viileässä ja varjoisassa..


..Täällä flunssa meni kaikenkaikkiaan näin..keskiviikkona tunsin nenäni hieman nuhaiseksi..Torstaina aamulla olo oli heikohko ja vetelä..oli hieman lämpöä ja päänsärkyäkin..lepäsin ja tankkasin kehoa edellä olevilla jutuilla..Eilen olo olikin jo normaalimpi herätessä..nenässä ja korvissa edelleen hieman tukkoisuutta, hieman kevyttä yskintää ja käheyttä..Aamupäivän otin rennosti. Iltapäivällä käytiin metsäisessä "Ysitien Lemmikki" eläinpuistossa, jossa tuli vähän liikuskeltua verkkaiseen tahtiin..Sen verran täytyy puistosta mainita, että paikka oli mukavan metsäinen, ja hieman "rempallaan"..eläimillä oli verrattain isot ja luonnonomaiset aitaukset..eläimet olivat muutenkin todella virkeitä ja hyväkuntoisia sekä uteliaita..
                                                                                                     
Apilaa, noms!

Kanisaari..


Corpse paint laama! Söpö!

                                                           




Lapsettaa..


Illalla kävin vielä ystäväni luona, tehtiin pieni lenkki ja muuten istuskeltiin.. Tänään on olo parempi kuin eilen aamulla, nenä ja korvat edelleen hieman tukkoiset eikä ääni kuulosta vielä täysin normaalilta.. katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan :)! Jatkan edelleen edellä mainittujen ruoka-aineiden tehostettua nauttimista niin pitkään, kunnes keho on palannut normaaliin..

                               
Tässä vielä hyvä kirja, jonka aina silloin tällöin kaivan anopin hyllystä :)!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti