torstai 31. heinäkuuta 2014

Takapakkia tervehtymisessä..Korvien ja käheän äänen hoitoa..

Tervehdys! Tai pitäskö sanoo et kipehdys! Nimittäin, luulin jo päässeeni taudistani eroon, mutta takapakki iski.. Jyväskylän reissun jälkeen minua odotti Helsingissä Manowarin konsertti, jonka jälkeen ääneni lähti, ja on ollut nyt käheänä viidettä päivää yskän kera..Asiaa ei varmaan hirveesti oo myöskään auttanu kamujen kanssa innokkaasti höpöttäminen.. :D Tuossa eräänä iltana myös tunsin korvassa pientä vihlontaa, ja jonkin sortin tulehdus siellä taitaa jylläillä.. Laitoin murskatun valkosipulinkynnen yöksi korvaan ja särky lakkasi..Wuhuu! Korva kuitenkin ollut nyt lukossa useamman päivän..Minulla ollu vamaan korvatulehdus kerran ja sekin oli lapsena!

Veikkaan, että nämä kesähelteet, kostea ja kuuma on ideaalista kaiken maailman bakteereille ja viruksille, joten paraneminen voi siksikin olla hidasta..Meidän kaupunkikämpässä on ollut suhteellisen trooppista, yöt nukuttu huonosti ja pakeninkin tilaisuuden tullen Ojakkalaan, viileähköön omakotitaloon metsän reunalle..Voin sanoa, että tuntui luksukselta.. sain nukuttua ensimmäisen kerran kunnolla viikkoon..Rakastan hellekelejä, mutta puolikuntoisena tämä parin viikon tauteilu helteessä ei nyt ihan kivalta oo tuntunu.. Ojakkalan laatikoista löytyi myös ilahduttava yllätys: Thaimaalaista tiikeri balsamia! Sitä olen ahkerasti nyt levitellyt koko ylävartalolle ja etenkin korvien ja kaulan läheisyyteen.. Todella voimakasta tavaraa, sisältää mentholia, kamferia, cajuputöljyä, neilikkaöljyä, minttuöljyä, sekä käyttämässäni ruskeassa versiossa on lisäksi vielä kaneliöljyä, joka on nimenomaan erityishyvä korvatulehdukselle..

Olen myös juonut paljon huoneenlämpöistä nestettä, etenkin käheän äänen ja yskän takia.. ja korvien takia Frantsilan "Karvakorva" uutetta veteen sekoitettuna.. Jostain luin, ettei käheä-äänisenä tai äänensä menettäneenä pitäisi juoda/syödä edes kuumaa, eikä tietenkään kylmääkään..Myös alkoholidropit kuivattavat kurkkua, vaikka tappaisivatkin bakteereita, joten chiliviinanaukkauksestakaan ei iloa ollut! Myös kainelaista puhumista ja jopa kuiskailua pitäisi vältellä.. minä yleensä tosin onnistun siinä huonolla menestyksellä :D Hunajaa ja kerkkäsiirappia olen kumonnut ahkerasti..

Korvaa olen tosiaan hoitanut sipuleilla ja seoksella eteerisiä öljyjä sekä korvanlehteä hieromalla, painemelalla ja venyttelemällä..murskattu pieni valkosipulinkynsi korvatulppana toimi korvasärkyyn lähes välittömästi.. vaikka särky meni, jäi korva lukkoon.. olen edelleen toisinaan käyttänyt valkosipulitulppia tai ripustanut sipulirenkaita korvalle.. olen myös kastanut vanua tea tree-tipoilla ja pyyhkinyt sillä ulkokorvaa säännöllisesti..tiikeribalsamia levittelen myös koko korvalehdelle, kaulalle, niskaan, yläselkään, rintaan, poskille ja nenänpieliin.. Kotona tein saman Frantsilan "Lohikäärmesalvalla", joka on myös hieman samalla tavalla vaikuttava, muttei läheskään yhtä voimakas..Uimista olen tietysti myös välttänyt, sillä vettä menee helposti korvaan, sekä pitänyt maitotuotteet minimissä ylimääräisen limoittavan vaikutuksen minimoimiseksi..

 Eilen korvani alkoi hieman ruksahdella auki, samaten tänään on ruksahtelua kuulunut, etenkin haukotellessa.. että ehkä se tästä hiljalleen :)!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti